tiistai 31. heinäkuuta 2012

Helleaalto ohi mökkeröltä!

Ilmoja on piisannu ukkosta, sadetta, hellettä ja aamulla ilma selvästi viileämpää. Sain myös tänään vieraakseni pikkusiskon ja veljen oli kiva nähdä ja juoda murukahvia. Velipoika tuli kaupan kautta nyt riittää eväät. Sisko toi tullessaan kahvileivän ja hedelmiä. Nuoruuden rakkauden modeemiin on iskenyt salama, joten ei voida keskustella skypellä puhelin kuitenkin toimii. Hennanpunainen pääsee liikkeelle myös lähdetään naapurin Satun kanssa uimaan Tohtaanjärveen.

Voikaa paremmin kuin muut ihmiset!

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Muisteluita ja teatteria......

Upea päivä ensin käynti Sahrajärven lopetetun koulun kesäjuhlassa sisareni kanssa syömässä lounasta sekä tapaamassa koulun entisiä oppilaita. Koulu sijaisee lapsuuden kotini läheisyydessä, mutta minun koulunkäynti oli vain syyslukukauden mittainen, kun siirryin Nikaran koululle koulumatka ongelman vuoksi ei ollut silloin koulukuljetuksia. Nikaran koulua kävin myös kevätlukukauden asuen Enni-tädin luona jonka jälkeen minut vietiin Helsinkiin kouluun Ruskikselle josta tuli minun varsinainen koulu. Tapasin tänään kuitenkin monta jotka muistivat minut pienen liikuntavammaisen tytön, koska viivahdin vain hetken tässä koulussa. On todella sääli, että kyläkoulut loppuvat.

Illaksi oli vielä "tuunattu Carmen" Sahralinnassa joten kävin pikaa uimassa Arpiaislammessa joka todella virkisti, kun pikkasen lämmintä nyt. Ehdin ennen ukkosenilmaa joka teki tuloaan, mutta ei kuitenkaan tullut rajuna päälle.

Hieno näytelmä jossa tuttu "carmen" mökkerön naapurista. Nyt ystävä odottaa Skype puhelua joten heippa.



lauantai 28. heinäkuuta 2012

Rajuilma päällä...

Heräsin kovaan veden ropinaan, kun se rummutti peltikattoon. Salamoi ja ukkonen jyrisee aivan päällä ja minä yksin metsän keskellä! Taivas välillä aivan kirkas salamoista...iik vähänkös jännää!

Eilen oli tosi kuuma päivä otin aurinkoa ja kävin lapsuuden kodissa uinti ja saunareissulla tapasin sukua.

Tässä odottelen ukkosen ohi menoa???






perjantai 27. heinäkuuta 2012

Vihdoin ilma, kuin kesällä....

Tänään ohjelmassa oli yhden liikaa kasvaneen kukan repimistä maasta juurinen, ettei mökkerö ihan tukehdu.... Onneksi naapurin Toivo tuli apuun, että sain yhden pensaikon matalaksi. Oli muuten pikkasen hankalaa repiminen, kun kasvi paljon korkeampi kuin minä ja olisi pitänyt olla kaksi kättä käytössä. Melkein nyrjäytin nilkkani, meilkein lensin persiilleni ja melkein älysin, että ei ole minun hommia. NYT OLISI OLLUT KÄYTTÖÄ MIEHELLE!!!!

Joten jätin homman sikseen ja ajelin kirkolle lähdin tapaamaan facebook ystävää sain hyvän tekosyyn lopettaa kiskomisen. Vietettiin kiva hetki ja tutkittiin kännykkänetin ihmeitä ja saattoi minusta olla myös vähän apua. Mökkerölle palatessa huomasin, että pensas oli matalana ja maisema avartui. Lämmitin saunan ja puhelin vielä piitkän puhelun nuoruuden rakkauden kanssa.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Aurinkoa etsimässä....

Aamulla aikainen herätys ja matkaan mökkerölle. Helsingissä lähtöhetkellä paistoi aurinko, mutta hyvin nopeasti alkoi pilviä kerääntymään taivaanrantaan sekä taivaalta tipahti myös vesikuuroja... Oriveden jälkeen selvästi ilma lämpeni ja Multialla oli jo hellettä. Matka sujui kahdenpysäkin taktiikalla viimeinen tauko oli ruokakauppa piti saada jotain evästä, ettei hetivtarvotse lähteä jotain hakemaan kaupasta täällä kauppaan on 17 kilometriä.

Tällä kertaa kaasujääkaappi lähti yskimättä käyntiin. Päivän ohjelmassa oli vielä uimista Tohtaanjärvessä ihanien naisten kanssa.

Huomenna teen pitkän lenkin, kun kerrankin sää suosii. Heippa seuraavaan kertaan.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Tästä se Rahtilaiva Aila lähti... kiipesin tikkaita pitkin ylös....

Ensimmäinen kohtaaminen rahtilaivan kanssa, kapeita tikkaita ylös joissa narut, joista sai pitää kiinni.
(kuvan otti Maikki)

Päivä hurahtanut reissu valokuvien käsittelemisessä, kun monessa oli horisontit vinossa, niin piti oikaista. Kuvien katsominen ja värkkääminen on tosi hauskaa, kun voi kerrata kaikki tapahtumat uudestaan. Tuo kuvassa oleva keltaliivinen kantoi mun kyynärsauvat perässä. Hyvin pääsin kiipeämään, vaikka aluksi tikkaat näytti hieman vaarallisille, mutta kun ei katsonut alaspäin, vaan kohti yläilmoja, niin ei ollut mitään hätää. Nuoruuden rakkauden kanssa värkättiin skype yhteys kuntoon, joten nyt voi puhella ihan rauhassa, ettei mene vararikkoon, puheen aiheita riittää... siihen malliin alettu keskustelemaan.  Onhan meillä pitkä aika siitä, kun viimeksi ollaan tavattu joten asioiden päivittämistä riittää! Hän tuntuu todella läheiselle ihmiselle, että suorastaan odotan puhelua?

Sää kyllä askarruttaa, kun loppuviikosta ajattelin mennä mökkerölle....? Ehkä sitä pitää ottaa paljon vaatetta päälle, niin tarkenee joka tapauksessa mietin vielä? Huomiseksi tuli vapaaehtoistyö hommia. 

Elämä on, elämää on..... ihanaa!





lauantai 21. heinäkuuta 2012

Uimassa....


(kuva otettu ystävän siirtolapuutarha mökiltä)
klikkaa kuvaa, niin se soi


Aamulla hoitelin kotihommia sekä valmistauduin lähtemään uimaan merenrannalle. Merivesi oli tällä kertaa +19 C, mutta rannalla tuuli, niin tuntui kylmälle nousta vedestä. Ystävien tapaamisia sekä kaupan kautta kotiin päivä vierähti ihan iltaan saakka. Hiukset sai takaisin vaalean värin nyt tunnistan peilikuvasta itseni, aika hassua muuten, että tuli ihan eri fiilis, kun katsoo vaaleaa Leenaa, kun katsoi tummaa Leenaa. Puhuttiin myös pitkiä puheluita nuoruuden rakkauden kanssa sekä varovaisia pitkän tähtäimen suunnittelua. Nyt pitäisi kuitenkin päättää, että lähdenkö mökkerölle vai enkö lähde siinä pulmaa kerrakseen. Täytyy tutkia pitkän ajan sääennustuksia sillä sateella siellä ei ole kivaa.

Nyt nukkumaan.... heippa!

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Yöllä kotiin....

Viimeinen päivä Edinburghissa aurinko paistoi sai fiilistellä kaduilla elämänmenoa. Hostelli piti jättää jo kello 10.00 aamupäivällä joten aikaa oli kierrellä, koska suora lento oli yöllä. Ajettiin ystävän kanssa taksilla kaupungille kauppaan josta sai ihania fleece puseroita joita ostin kaksi pitkähihaista ja yhden hihattoman ja kaikkiin sävysävyyn sopivat t-paidat, olivat alennusmyynnissä joten hyvin edullinen ostos. Vielä käväisin ostamassa kaulakorun jota olin ihastellut jo kolme päivää, pieni matkamuisto itselle, jonka "eräs ystävä halusi minulle maksaa", kiitos kulta! Tuosta korusta tulee hyviä fiiliksiä....

Istuin  museon kahvilassa puistonreunalla nauttien cafe lattea ja katselin maailman menoa. Kuuntelin säkkipillin soittoa, fiilistelin maisemaa muistiin. Otin valokuvia, kävin syömässä hyvän lounaan... sitten olin kävellyt jo ihan liikaa pakko lähteä Hostelliin huilaileen ennen lentokentälle lähtöä. Matkaryhmämme oli jakautunut kahtia josta olen surullinen ? Matkoilla ihmisten jaksaminen testataan, kuka kestää painetta ja kuka ei! Joka tapauksessa meitä oli kaksi jotka lähdettiin yhdessä taksilla lentokentälle jonne matkaa oli 12 kilometriä. Taksikulttuuri oli mielenkiintoista kuskit ei laittanut matkatavaroita mitenkään kiinni, vaan ne pyöri koppitaksissa ihmisten joukossa. Tarkoitti sitä, että kurveissa lensivät seinästä seinään. Lisäaskelma löytyi, kun kuski tajusi etten muuten pääse autoon. Hän oli periaatteessa ihan ystävällinen, vaikka aluksi näytti vähän huonolta.

Lentokentän vammaispalvelu (jonka olin tilannut etukäteen) vähän ontui, kun meidät ohjattiin istumaan paikkaan josta piti tulla joku hakemaan. Seurasimme koneemme tietoja, että milloin pääsee portille. Paikalle tuli "nirppanokka" naisvirkailija joka ensimmäisenä meidät haukkui, että ei olla tehty sitä tai tätä? Hänen parinaan oli tosi ystävällinen mies joka yritti rauhoittaa tilannetta. Pääsimme kuitenkin jonojen ohi tavarat saatiin ruumaan sekä turvatarkastukset tehtyä "kopeloimalla". Viime hetken ostokset myös ehdittiin tekemään, mutta ylimääräistä aikaa ei jäänyt, koska koneeseen päästiin etuajassa. Laskeuduttiin Helsinki-Vantaan kentälle etuajassa ja suomen päässä "inva" palvelu toimi tosi hyvin päästiin taksiin jossa oli naiskuski joka auttoi minulle matkalaukun hissiin asti pakko myöntää, että apu oli tarpeen.

Nukuin vähän  - ihana olla kotona.....  vielä vähän kuvia.















keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Sateessa kävelyä....

Tämäkin päivä alkoi yllättävästi, kun piti olla naisten solu, mutta vessasta saapasteli mies? Ulos vilkaisu näytti sateista päivää. Kahteen kertaan on vatteet kastuneet ihan pikkareita myöten. Toisella kerralla menin St Giles' Cathedraliin pitämään sadetta. Muutama muukin oli keksinyt saman paikan onneksi tilaa oli. Istuin penkissä ja ihastelin kaunista alttaria sekä monia lasimaalauksia jotka olivat aivan upeita. Sytytin myös kynttilän ja toivoin rauhaa lähelle ja kauas. Kävin minä paikallisessa pitkäripasessa ostamassa aitoa Scottilaista viskiä. Itse en todellakaan ole sen alan asiantuntija, vaan luotin myyjän sanaan. Ehkä joskus saan tietää, että oliko hyvää?

Cathedraalista vielä kuvia, heippa!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Scotland tuli tutuksi päivän kestävällä kiertoajelulla..

Oli miten oli, niin päivä lähti käyntiin hyvin yllättävästi. Oltiin varattu kiertoajelu paikat, mutta palvelun tarjoaja ei ollut ilmoittanut tarkkaa aikaa eikä paikkaa? Lopulta löytyi netin sivuilta aika ja paikka joka oli minun horisontista katsottuna vähän liian kaukana. Lähdin ajoissa menemään, mutta valitsin väärän reitin jota en tuntenut lainkaan ja niinhän siinä kävi, että eksyin matkalla. Onneksi löysin kahvilan jonka ystävällinen miestarjoilija soitti minulle taksin ja ehdin mukaan.

Nähtiin kaikenlaista ja pysähdyttiin kuvaamaan välillä vähän vaatimattomiakin kohteita. Palvelun idea oli, että se oli ilmainen, mutta toki toivottiin, että jos piti retkestä, niin sitten maksoi. Oli selvästi hyötyä siitä, että chattailen ympärimaailmaa olevien facebook kavereiden kanssa.

Kuvat kertokoon....



maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kävelyä, kävelyä ja kävelyä...

Porukan kanssa lähtö aamiaiselle jonka jälkeen suunnistimme ostoskaduille. Katutöitä näyttää olevan täälläkin joten jouduimme tekemään varsinaisen kierroksen. Tissiliivi kauppa löytyi vihdoin sain mitä halusin jonka jälkeen ulkoilmakahvilaan hetkeksi huilaileen.

Paluumatkalla tein vähän kierroksia lisää löysin ihania kapeita kujia sekä kaikenlaista kauppiasta. Tosin olen huono turisti, kun en osta mitään. Syömään meno tyssäsi siihen, kun yhden ravintolan vessa oli jossain huisin nevadassa, niin empä jäänyt syömään. Ostin kaupasta evästä ja raahustin majapaikkaan. Jalkapohjat arat ja kädet melkein rakoilla. Ihan omaa hulluutta.... Kun tahtoo nähdä kaiken mahdollisen. Nyt kerään voimia huomiselle retkelle joka kestääkin koko päivän.

Nyt vielä muutama kuvapongaus. Nuoruuden rakkauden kanssa myös viestittely jatkuu.

Edinburghissa....

Eilen laiva saapui Teesport satamaan josta tarkoitus oli, että jatkamme matkaa junalla Edinburghiin, mutta suunnitelma muuttui, koska taksilla tuleminen tuli halvemmaksi viidelle henkilölle. Saimme vielä pieniä pyrähdyksiä matkan varrella erilaisiin pikkukyliin ja kaupunkeihin. Iltapäivällä paikallista aikaa olimme perillä ja majoituttiin yliopiston kampukselle kesähotelliin. Taso ei ole korkea, mutta ei myöskään hinta ja palvelu erittäin ystävällistä. Ostin kolmeksi päiväksi netti yhteyden jonka sain toimimaan monen mutkan kautta, täällä systeemit vielä vanhanaikaisia. Iltapäivällä käytiin porukalla syömässä jonka jälkeen minä irtaannuin porukasta, koska rappujen kiipeily ja matkustaminen kaipasi huilaamista.

Muutama kuva laivan tulosta satamaan. Rahtilaiva osuus oli todella mahtava kokemus vielä tuhannet kiitoset, kapteeni saatteli meidät ulos portille asti jossa meitä odotti kuljetus taksin luokse.

Seikkailu jatkuu!

Koulutien alkaminen oli vähän takkuista.......

                              Kuva on otettu Sahrajärven kansakoulussa Multialla 1952, kun kävin normaalikoulua syyslukukauden tuossa koulus...