keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Sherajulin vierailu jatkuu

Käytiin eilen Invalidiliitossa tapaamassa toiminnanjohtaja Marja Pihnalaa ja tutustumassa talon esteettömyyteen. Kuin myös kuultiin  kehitysyhteistyöstä, henkilökohtaisen avustajan palvelusta sekä esteettömyydestä.


Nautittiin hyvä lounas.


Tiina Lappalainen otti meidät vastaan....


Oltiin myös HIY:n tiloissa viettämässä vapaamuotoista ystävien tapaamista.

Hiy:n puheenjohtaja Riitta Jolanki, Sherajul Islam sekä Michell Vuori.

Tässä onkin sitten Bangladesh, Suomi ja Pakistan yhdistettynä.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Odotusta ilmassa....


Klikkaa kuvaa.....

Kevään odotusta, valkovuokkojen odotusta, lämpöisten ilmojen odotusta, Sherajulin Islamin vierailun odotusta. Toivon, että lähes kaikki tapahtuisi ensi viikonloppuun mennessä. Vieraani tulee Bangladeshista varhain perjantai aamuna osallistuaseen Suomen Sosiaali Foorumin seminaarin aiheenaan Vammaiskysymykset  kehitysyhteistyössä. Olen todella ylpeä itsestäni ja kaikista jotka ovat auttaneet minua, että Maailman mittainen ry:n on saanut kerättyä sen verran rahaa, että ollaan saatu yhteistyökumppani kutsuttua tänne. Paljon ohjelmaa on tiedossa, mutta niistä myöhemmin lisää.

Maailman mittainen ry - verkkokauppa on myös avattu sieltä voi ostaa Arabian astioista tehtyjä koruja ja kaikkea mitä olen saanut yhdistykselle lahjoituksena. Vielä ei ole kovin paljon, mutta lisäilen sinne myytävää koko ajan. 

Huomenna menen vaalilautakuntaan Helsingin Vuosaaressa, että kansalaiset voi käyttää äänioikeuttaan ja toivottavasti käyttävät? Toivon, että kaikesta huolimatta ihmiset haluaa vaikuttaa yhteiseen tuevaisuutemme ja löytävät omat ehdokkaansa? Huomiseksi hyvää ilmaa toivon?

Jos lähtis pyöräretkelle, kun aurinko näyttää paistavan pilviverhon takana.... ihanaa kevät lauantaita.



Koulutien alkaminen oli vähän takkuista.......

                              Kuva on otettu Sahrajärven kansakoulussa Multialla 1952, kun kävin normaalikoulua syyslukukauden tuossa koulus...