torstai 29. maaliskuuta 2012

Kuumeen kourissa....


Viime lauantaina vietettiin sukulaismiehen syntymäpäiviä. Juhlat oli upeat ja kiva tavata tuttuja ja sukulaisia pitkästä aikaa. Loppuvaiheessa tunsin vihneen kurkussa, mutta vasta sunnuntai-iltana flunssa iski päälle korkealla kuumeella sekä kauhealla yskällä, siis tauti meni suoraan keuhkoputkiin. Kuumetta olikin sitten oikein reilusti huiteli 39 paremmalla puolella ja sitä on kestänyt koko viikon. Eilen jo soittelin arvauskeskukseen, mutta sieltä kerrottiin, että jos ei nyt ala laantumaan, niin sitten uudestaan. Aamulla olikin sitten jo reippaasti lämpö noussut joten soitto terveysasemalle ja aika lääkärille. Keuhkoputkien tulehdus ja antibioottikuuri - odottelen, että milloin alkaa hoito puremaan.....? Samaan aikaan myös facebook ryppyili joten sitäkin yritin kuumeisena selvittää.... luulin, että Bangladeshissa oleva ystäväni Sherajul Islam oli poistanut minut ystävistään ja enkä päässyt pyytämään ketään kavereiksi viikkoon, sain sellaisen viestin, että olen pyytänyt tuntemattomia kavereiksi. Lopulta selvisi, että Sherajul ei ollut poistanut, vaan sen oli tehnyt facebookin ihmeellinen maailma. Kuumehoureissa sitä selvittelin, niin taisin vain sotkea.... haha nyt on kaikkiaan kolme profiilia, nimittäin yhden kanssa kävi, niin että olin laittanut sinne sellaisen sähköpostiosoitteen jota ei ole olemassa, niin en pääse sinne joten sinne pääse kutsumaan kavereita... järjestelmä kertoi, että sähköpostia ei voida tunnistaa, että he poistaa sen toiminnasta kun huomaavat että sitä ei käytetä.... Tänään sitten aukesi myös profiili jossa on eniten kavereita, mutta pidän myös tuon toisen.....

Kuumeessa on mennyt koko viikko.... ei ole päässyt uimaan, jumppaan eikä yhtään mihinkään..... lauantaina on tarkoitus mennä yhden pienen tytön synttäreille jos vain kunto kestää....

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kuvia lapsuudesta...

Istun eturivissa oikealla vähän vinossa, kun ei oikein pysty istumaan normaalisti.


Tämä on Invalidiliiton järjestämä lasten leiri Kolmirannassa, kuvassa silloinen puheenjohtaja Eino K. Kalervo.



Tämä myös lastenleiriltä, mulla joka kuvassa valkoinen tukka ja pilkullinen mekko.

Ruskikselta meidän huoneet tytöt!


Tässä kuvassa läheisillä kallioilla poseerataan.....

Miten lie tulikin tänään mieleen nää vanhat kuvat ei ollut siellä digikuvia eikä mitäään muutakaan.... tytöt oli kuitenkin nuoria ja kauniita.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kuka Kuuntelee oikeasti Köyhää....


Ihana aurinkoinen päivä tuli vihdoin.... lumet sulaa kohisten. Minua on työllistänyt Maailman mittainen ry:n tilinpäätös ja yhdistyksen toiminnan tukemiseksi järjestetty kirppari Itiksessä, HakiWexinkirpparilla. Lisätietoja yhdistyksen linkistä. 

Ilmeni, että Vuodatuksen palvelussa oleva Leenan huokaukset linkki ei toimi, niin johtuu siitä että kun olin ostanut siihen oman osoitteen jota en sitten ollut muistanut päivittää, niin olivat sen lopettaneet. Vuodatus on luvannut sen palauttaa alkuperäisellä osoitteella, mutta en tiedä vielä toimiiko nyt? Kaikki vanhat kirjoitukset ovat tallessa.

Tätä mieltä...

Eilen olin Eduskunnassa, Pikku Parlamentin Kansalaisinfossa kuuntelemassa, että "Kuka Kuuntelee Köyhää" oikeastaan alustajista vain Pirkko Justander, Invalidiliitosta puhui oikeasta asiasta, kun teemana oli että miten köyhä saa terveellistä ja edullista ruokaa. Paikalla keskustan yksi kansanedustaja (jonka nimeä en muista), sekä Martta liiton edustajia luennoimassa, niin keskustelu meni kyllä köyhän näkökulmasta aivan harakoille. Siellä ehdotettiin, että voisi ostaa peruselintarvikkeita jostain halvalla ja sitten valmistaa ruokaa pakkaseen isommissa erissä, no kun köyhällä ei ole välttämättä edes asuntoa, saatikka pakastinta, edes rahaa sen verran, että kerralla ei saa ost etuksi suuri määriä. Varsinkin yksinäisillä ihmisillä ruuanteko tulee kalliiksi, kun kotiin pitää ensin ostaa niitä tarvikkeita joilla sitä valmistaa ja suuri joukko muuta, kuten esim. mausteita, jauhoja yms. tarpeellista, että voi sitten jotain tehdä...? Minä hiippailin kesken pois, toivottovasti loppuosassa puhuivat myös siitä, että ihmisten perusturvan nostaminen on paras keino auttaa köyhiä, niin kyllä he itse osaavat luovasti tehdä sellaisia ratkaisuja johon rahat riittää. Monet miettii, että ostanko "iltasanomat vai appelsiinin" kuten Pirkko Justander osuvasti asian ilmaisi. Jokaisella pitäisi olla sellainen perustulo, että sillä oikeasti tulee toimeen. Lapsiperheiden lasten pitää saada elää oikea lapsuus. 

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Salarakkaalle onnea tänään!

Ruusu salarakkaalle!

Yhdeksän vuotta sitten olin ystäväni Arja Alhon vaalivalvojaisissa Siuntiossa. Majoitun Siuntion kylpylään, kun aamuyöllä sain viestin, että "salarakas" on syntynyt sen jälkeen ei uni tullut enää silmään. Muistan elävästi kuin ajelin sieltä kohti Helsinkiä ilma oli mitä aurinkoisin. Kotimatkalla poikkesin kätilöopistolla kurkkaamassa "pientä miestä" hän oli ihana. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä jota on kestänyt jo yhdeksän vuotta. Kävin syntymäpäivillä hyvissä ajoin, koska hän on matkoilla tänään...... IHANAA SYNTYMÄPÄIVÄÄ pieni ystäväni!


perjantai 9. maaliskuuta 2012

Kevättä odotellessa....


Kuva tehty PhotoMania - ohjelmalla facebookissa!

Hakiwexin kirpparilla on edelleen kaksi paikkaa 201 ja 201 joka sijaitsee Helsingin Itäkeskuksessa, Kasteholmantie 2, 00910 Helsinki. Kirpparille on esteetön pääsy pyörätuolilla ja lastenvaunuilla. Auki joka päivä ma-pe 10.00 - 17.00 la-su 12.00-15.00

Maailman mittainen ry:n paikoilla on esite yhdistyksestä ja kuva Bangladeshissa olevasta projektista jossa 15 lasta aloitti koulun yhdistyksen tuella. Kirpparin tuotto menee kokonaisuudessaan Bangladeshissa olevan vammaisjärjestön SADD:n tekemään kehitysyhteistyöhön.

Huokauksia....

Olen seurannut järkytyksellä AKT:n toimintaa työpaikkakiusaamista, miten voi olla mahdollista, että toiminta menee noin pitkälle. Mikä meidän yhteiskuntaa oikein vaivaa, kun asioita pitää hoitaa julkisuuden kautta, eivätkä ne joilla on valta ole puuttuneet lujalla kädellä siihen aikaisemmin? Onneksi nyt näyttää, että valtuutetut ovat tajunneet, että heidän pitää käyttää sitä valtaa mitä heillä on. Positiivista asiassa on se, että työpaikkakiusaaminen on noussut yhteiskunnalliseen keskusteluun, ehkä siitä jatkossa seuraa jotain hyvää, että kiusaamiseen puututaan nopeasti.

Toinen surullinen tieto että Invalidiliiton I varapuheenjohtaja on tehnyt petos rikoksen Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa kuudeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Huolestuttavaa on se, että petos koskee vaikeavammaisen etuuksia. Ihan kun niitä ei olisi jo nyt äärimmäisen vaikea saada, edes niitä jotka kuuluu? Tästä tiedosta olen  äärimmäisen surullinen, koska tunnen tuon järjestön toimijat.....! Toivon, että tässäkin tapauksessa liittovaltuusto ymmärtää, että heillä on korkein valta ja vastuu.

Voikaa hyvin, kevät tulee kohisten!









lauantai 3. maaliskuuta 2012

Uusi ilme makkariiin....


Eilinen pyrähdys Marimekkoon oli antoisa, kun mukaan tarttui pinkkilumimarja kakkosluokan kangasta. Minulla oli tuuria, koska koko pätkässä ei ollut kuin hyvin pieni kangasvirhe jota en edes löytänyt, kun olin poistanut merkin. Kävin Herttoniemen tehtaanmyymälässä jossa oli tapahtunut muutoksia, kun ostosten jälkeen mentiin kahville henkilökunnan ruokalaan johon saa mennä kuka tahansa väliseinä on poistettu. Tarttui sieltä myös pari eriväristä triikoota, että saan sävysävyyn myös pitkän yökkärin..... joten pinkinvärisiä unia......



Hakiwexin kirpparille on viety lisää tavaraa, kirpputori sijaitsee Helsingissä, Itäkeskuksessa, Kasteholmantie 2, 00910 (Jyskin alakerrassa) aukioloajat ovat arkisin ma - pe 10.00 - 17.00 ja viikonloppuna la-su 12.00 - 15.00 paikat on 201 ja 202, tunnistaa tuosta esitteestä joka näkyy kuvassa. Tuotto menee Maailman mittainen ry:n toiminnan tukemiseksi, Bangladeshissa olevan vammaisjärjestön SADD:n tekemään kehitysyhteistyöhön. Ensimmäinen projekti käynnissä yhdistyksen rahoituksella viisitoista vammaista lasta on päässyt kouluun vuodeksi.

Jos haluat lahjoittaa tarpeetonta tavaraa, niin ota yhteyttä! Toivomus on, että "otan vastaan pientä tavaraa", koska roudaan ne kirpparille itse, niin isojen tavaroiden vienti mahdotonta. Laita viestiä kommentteihin.....?

- saman taivaan alla, sama aurinko, kuu ja tähdet -



Koulutien alkaminen oli vähän takkuista.......

                              Kuva on otettu Sahrajärven kansakoulussa Multialla 1952, kun kävin normaalikoulua syyslukukauden tuossa koulus...