lauantai 30. kesäkuuta 2012

Meressä uimassa....


Klikkaa kuvaa, niin se soi!

Juhannusruusuja Hevossalmelta!

Taivaanrannalle kerääntyi mustia pilivä ja puut heilui ikkunan edessä, mutta päätin lähteä uimaan mereen, koska allakan mukaan nyt on kesä. Onnistuin koko reissun tekemään ilman sadetta, uin ja satuin menemään hyvään aikaan, kun sain vielä lounaaksi nakkikeittoa jälkkäriksi pannukakkua hillon kanssa. Uimalaiturilla ei ollut tungosta, olin ainoa uimari mitä nyt yksi "lokkiäiti" vahti poikastaan halusi ajaa minut pois laiturilta. Siinä hetki mitattiin, että kummalla on kovempi tahto ja minä voitin tällä kertaa, koska en uhannut mitenkään hänen poikastaan, niin hän luovutti. Uiminen tosin oli pyrähdys, koska vesi oli vähän kylmää ainoastaan 16 asteista. Jälkeenpäin oli tosi ihana olo, kun veri alkoi kiertää. 

Kameran kanssa vielä kuvasin kukkivia kukkia ja ihanaa maisemaa jota täytyy vain ihailla, että "kuinka kaunis maa meillä onkaan". Säätiedon mukaan huomenna olisi lämpöisempää, toivossa on hyvä elää. 

Voikaa paremmin, kuin muut ihmiset! Tiedä vielä mitä tänään tapahtuu....?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Koulutien alkaminen oli vähän takkuista.......

                              Kuva on otettu Sahrajärven kansakoulussa Multialla 1952, kun kävin normaalikoulua syyslukukauden tuossa koulus...