perjantai 30. syyskuuta 2011

Kesäinen päivä


Nautin tänään kesäisestä päivästä lähtemällä "pikkumustalla" uudella pyörätuolilla kuntolenkille. Columbuksen suuntaan matka on tosin loivaa ylämäkeä, mutta pääsin kuin pääsinkin itse melkein perille asti mitä nyt yhdessä kadun ylityksessä jäin keulimaan ja eräs nuoripari tuli apuun. En meinaa millään muistaa, että kiveykselle pitää tulla suoraan....kele! Kelailin ostosparatiisin läpi ja ostin yhdet kengät ohi kulkiessani. Lähdin Vuotalon suuntaan läheltä Ceciliaa - palvelutaloa jossa eräs ystäväni asuu, niin soitin hänelle ja tehtiin treffit Pokkariin, Vuotalon kahvilaan. Kiva nähdä pitkästä aikaa.... pois lähtiessa tutustuttiin vielä Kari ja Raija Kuisman hauskaan taidenäyttelyyn joka oli Vuotalon Galleriassa. Mies tekee lasitöitä ja vaimo kierrätysmateriaalista kaikkea kivaa.

En ole tullut ikinä niin lujaa Columbuksesta kotiin, kuin nyt kun sain lasketella alamäkeä koko matkan. Sain tuntea ihanaa vauhdin hurmaa....!!! Tosin kotiovella vielä tökkii, nimittäin en ole vielä keksinyt sitä tekniikkaa, miten siitä pääsee, niin että ei ole koko ajan oven välissä tai ritilöissä jumissa. Nyt riensi avuksi ihana pikkupoika joka varmaan ihmetteli, että eihän tuo "mummo" osaa ajaa tuolla vehkeellä? Oli pakko nousta seisomaan ja ohjata kulkupelille sisälle.... hihi!! Vielä minä sen opin, ihan varmasti sillä pyörätuolin käsittely on kyllä ihan tekniikkaa!

Huomenna menen naapurin kanssa purkamaan kirpparin HakiWeXissä toivottavasti olisi tavara liikkunut eikä tarvitse kovin paljon tuoda takaisin?

Voikaa hyvin, heippa!

maanantai 26. syyskuuta 2011

Mieli lähti jo matkalle....



Kuka arvaa mistä nämä kuvat ovat?




Entä tämä...?




Entä tämä kuva?




Entä tämä kuva?



Missä on näin idyllinen ravintola?
Voi olla, että pyörätuolilla ei tuonne pääse?




Yksinäinen ruusu?
Posted by Picasa

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Matkalle

Aurinkoon tekee mieli.... lennot varattu ja asunto vuokrattu täältä! Kaukomatka siirtyi tulevaisuuteen... työ jatkuu Bangladeshin vammaisten hyväksi. Elämä on ihan mallillaan....

Tänään pyörätuolin kanssa tanssimassa DanseAblis ry:n  ryhmässä Kaapelitehtaalla. Upea kokemus.

Voikaa hyvin, ihan kaikki!

torstai 22. syyskuuta 2011

Elämä ei ole hassumpaa.....


"Elämä ei ole hassumpaa..." lauleskeli 2,4 vuotias pikkuinen ystäväni oikea enkeli! Laulu tuli tilanteessa, kun isi oli tullut töistä kotiin ja hän kertoi päivän uutisista - mitä lie pieni tyttö miettinyt. Päivä oli kiireinen, mutta ihana. Fysioterapiassa Vuosaaren terveysasemalla ryhmässäni on ihan hauskoja tyyppejä, mutta yksi tilanne vähän mietitytti, kun moni heistä halusi tehdä samoja liikkeitä kuin minä. Fysioterapeutti jo huomautti, että jokaisen pitää tehdä omaa ohjelmaa.... toivottavasti eivät siirrä minua sieltä muualle.....? Pikakäynti kotona, vaatteiden vaihto ja lähtö "salarakkaiden" luokse leikkimään. Osuin kovaan vesisateeseen tuli testattua miten toimii "hennanpunaisen" pyyhkimet. Viemiseksi oli  kassillinen vanhoja Aku Ankkoja ja Nalle Puh lehtiä. Jaettiin tasan jokaiselle ja sovittiin, että kaikki saa niitä lukea jäi niitä vielä toiselle pienelle tytölle joka asuu myös Korsossa. Isompien tyttöjen kanssa harrastettiin kynsien lakkausta.... vielä on minulla paljon harjoittelemista, että osaan tehdä kynsiin kauniita kuvioita! Onneksi tarvikkeita on, että voi ennen seuraavaa kertaa harjoitella...?

Päivä parhaasta päästä, "elämä ei ole hassumpaa....."

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Maanjäristys Bangladeshin, Nepalin ja Intian alueella....

Luin The Bangladesh Today - nettilehdestä, että Bangladeshin, Nepalin ja Intian alueella on ollut 6,9 richterin asteikolla oleva maanjäristys. Ystävät ovat kunnossa, mutta olen surullinen heidän puolestaan. En ole huomannut uutista suomen mediassa, ei ehkä kiinnosta kehitysmaissa tapahtuvat luonnon katastrofit!

Muuten päivä on mennyt hyvin mukavasti, ensin HakiWeXin kirpparille täydennystä ja tapaamaan ystävää. Sieltä suoraan toisen ystävän luokse lounaalle ja sieltä tuli mukaan myös kirpparitavaraa kuten mehulinko, kaksi nahkaista lompakkoa sekä isojen tyttöjen vaatteita... myynnissä on myös pinkki Mariskooli, jos kiinnostuit, niin laita meiliä tulemaan....




HakiWeXin vitriinistä löytyy myös tämä aarre, maalattua suomalaista lasia vuosilta 1930 - 1940, siis vanha ja harvinaista.

Kaikki myynti menee Maailman mittainen ry:n toiminnan tukemiseen.





perjantai 16. syyskuuta 2011

Tulevaisuuden matkasuunnitelmat ovat muuttuneet....


Sinkkunaisen matkasuunnitelmat on mennyt uusiksi! Mielenkiintoisia uusia käänteitä tullut matkan varrella. Sen verran voin kertoa, että lähdössä ollaan, mutta mihin ja milloin olkoon vielä salaisuus, koska asia on työn alla vielä. On ollut vilkas päivä yhdistyksen kannalta - monta pitkää puhelua käyty! 

Laitan tänne Sinkun lomatunnelmia parin vuoden takaa, kun Anna-lehden toimittaja kävi tekemässä juttua lehteen, niin tein itse pienen videopätkän mökkerön kuvista.

Ihanaa viikonloppua, heippa




keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Palautin uuden leikkikalun...


Kuvassa minun mummo ja pappa sekä isäni pienenä poikana!

Harmaa ja sateinen päivä on mennyt puuhastelussa. Aamupäivällä kävin viemässä uuden leikkikalun takaisin myyjälle, koska se oli todella lelu! Tarvitsen vähän paremman jossa on sellaisia ominaisuuksia, että sitä voi raahata mukanaan vaikka Bangladeshiin asti kun matka toteutuu. Pitää olla kestävä vekotin, että voin päivitellä blogia ja lähetellä kuvia ja kestää repussa eikä paina liikaa. Nyt on aavistus, että matka tämän vuoden lopulla se toteutuu. Toivottavasti oikeanlainen vielä löytyy? Nettikaupan ongelma on siinä, että ei pääse hiplaamaan tavaraa ja kyselemään kaikkia mitä tarvitsee tietää ja kun on kysymyksessä uusi tuote, niin eipä siitä ole itsellä eikä kavereilla vielä tietoa. 

Arttu Viskarin lauluun Huuto Hiljainen on hyvä lopettaa hänen lauluissaan on sanomaa!









tiistai 13. syyskuuta 2011

Vaikuttamista ja leikkimistä uudella lelulla

Eilen illalla kävin Demarinaisten ylimääräisessä piirikokouksessa ja osanottajien vähyyden vuoksi tulin valituksi Jyväskylässä pidettävään kokoukseen marraskuun lopulla. Meno matkalla taksin kuljettaja oli maahanmuuttaja taustainen henkilö ja meillä riitti juttua. Lupauduin auttamaan häntä eräässä hyvin tärkeässä asiassa. Eräs facebook ystävä Pakistanista halusi tietoa vammaisten ihmisoikeusasioista? Lupasin hänelle olla käytettävissä, olen seurannut hänen toimintaa omassa maassaan näyttää tekevän kovasti ruohonjuuritasolla auttaakseen muita vammaisia omassa maassaan. Toivon, että voin olla hänelle avuksi. Kokouksen loputtua kiirehdin postiin hakemaan uutta hiplattavaa leikkikalua. Kotiin päästyäni olin kuin uitettu kissa, koska vettä tuli taivaan täydeltä, eikä sateenvarjoa ollut enkä olisi sitä saanut pidetyksikään, kun tällä kertaa olin kahden kyynärsauvan taktiikalla. Jaksoi muuten kävellä enemmän. Kotona sitten aloin leikkimään sillä lelulla, en onnistunut vielä tänäänkään joten taidan käydä huomenna siellä kaupassa josta sen ostin vähän pyytämään apua tai sitten vaihtamaan vähän helpompaan malliin....

Kävin hyvän ystävän luona iltateellä pähkäilemässä ihmissuhteiden koukeroita ja kuinka rakas ystävä on muuttunut ihan erilaiseksi? Olen suorastaan järkyttynyt hänen käytöksestään.  Elämä on ....! Voikaa hyvin, heippa!

lauantai 10. syyskuuta 2011

Vanhoja tavaroita...


Tämä ihana lamppu roikkuu mökkerönaapurin vanhan talon katossa!



Nämä kupariesineet löytyy Tori.fi sivuilta ovat siellä myynnissä.

Itsepalvelukirppari HakiWeX Itäkeskuksessa on myynnissä Maailman mittainen ry:n toiminnan tukemiseksi olen saanut lahjoitustavaraa paikat 215 ja 216 ovat ainakin 16. päivään asti todennäköisesti viikolla jatkan vielä jos vain tavara käy kaupaksi....! Kupariesineet on myynnissä tori.fi löytyvät täältä! 

Kävin eilen illalla mielenkiintoisessa teatteri esityksessä jossa esitys oli kahdella kielellä ja toinen kieli oli viittomakieli. Mustaa huumoria, draama Avomerellä - näytelmän loputtua oli suorastaan kauhistunut olo! Hyvin vaikuttava esitys ja sitä voi myös tilata erilaisiin tapahtumiin, mutta Q-teatterissa huomenna on viimeinen esitys, mutta jos olet vikkelä niin ehdit vielä. Sisäänpääsy esteetön - invavessaa puuttuu mikä on kyllä iso miinus! Esityksessä oli kammottavat draaman ainekset - no en kerro etukäteen jos vaikka joku menee katsomaan, niin yllättyy.... näyttelijät itse viittoivat teki esityksestä tosi vaikuttavan, hieno juttu!

Huomenna on sitten vuorossa uusi harrastus DanseAbility tanssityöpajaan.... tule mukaan, sillä siellä on kaikki yhdessä ns. normaalit, vammaiset, nuoret, vanhat.... odotan innokkaana mitä tapahtuu?

Voikaa paremmin, kuin muut, heippa!

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Lampun vaihto


Eilinen päivä meni ajelemalla "hennanpunaisella" edestakaisin. Tavaroita paikasta A paikkaan B tavaroiden hakua paikasta C tuonti paikkaan A. Käynti ystävän luona Kumpulan siirtolapuutarhassa - vesisade yllätti joten  vein ystävän kotiinsa ja sain harjoitella uuden auton pyyhkimiä, että miten toimivat.. Kotiin tultua vaatteet kuivumaan ja lämmintä päälle, syksy on tullut.

Tänään olen tehnyt kirpparitavaroiden hinnoittelua ja chattailyt facebookin chatissa Bangladeshiin Sherajulin ja uuden ystävän Akhterin kanssa. On se vaan hienoo tää maailma nykyisin, kun ystävät ympärimaailman on klikkauksen päässä. Skypellä myös tunnin puhelu ystävän kanssa oli ihanaa kuunnella hänen helisevää naurua, ihanaa kun ihmiset rakastuu.... olen onnellinen hänen puolestaan.

Tanssiharrastukset on tuottanut tulosta, kun vaihdoin makkarin kattolamppuun lamput, niin kaksi kättä katonrajassa piti plafondia ylhäällä eikä vapissut yhtään. Itse vielä korkeilla tikkailla.... toki jos joku mies olisi tullut käymään, niin olisi ollut käyttöä....? Lamput on vaihdettu enkä tipahtanut....!

Voikaa hyvin, heippa!

maanantai 5. syyskuuta 2011

HakiWeX:n kirpparilla paikat 215 ja 216


Olen varannut kirpparipaikat itsepalvelukirpparilta HakiWeX paikat 215 ja 216 paikat on varattuna 16.9. asti mahdollisesti myös pidempään... tuotto menee kokonaisuudessaan Maailman mittainen ry:n toiminnan tukemiseksi. Yhdistys taas puolestaan tukee Bangladeshin vammaisten (SADD) tekemää  kehitysyhteistyötä johta johtaa siellä maailman paras ystäväni Sherajul Islam. Jos nurkistasi löytyy tavaraa jota et itse tarvitse, niin otan mielelläni vastaan. Ainoa vaatimus on, että tavara on pienikokoista jota saan roudattua kirpparille. Paikka on myös sellainen, että siihen ei voi isoja tavaroita laittaa esille.... soita tai meilaa. Yhteistiedot tuolta Maailman mittainen ry:n linkistä, kuin myös kirpparin tarkempi osoite.

Myynnissä on kaikenlaista vaatteista antiikkiin, antiikki tavarat on kirpparin vitriinissä maalattua suomalaista vanhaa lasia, Muranon lasin kalaveistos sekä maalattua lasia oleva kermakko....



lauantai 3. syyskuuta 2011

Liikeilmaisua tanssin ja teatterin keinoin....

Nyt täisi löytyä mieleinen uusi harrastus. Olin viikonlopun Elementit liikeilmaisu teatterityö - kurssilla ja tykästyin. Ensimmäinen päivä oli tosi rankka, kun lähdin ilman pyörätuolia, niin puolessa välissä oli mehut pois. Tämä päivä olikin sitten täyttä nautintoa, kun olin "kärryillä" kaiken aikaa.... päivästä jäi tosi hyvä mieli.

Tätä harrastusta voi jatkaa Helsingin Kaapelitehtaalla, sunnuntaisin. Mukaan voi tulla kuka tahansa, ketä kiinnostaa erilaisten ihmisen integroitu liikekieli. Mukana erilailla vammaisia henkilöitä, kuin myös terveitä, hyvin mielenkiintoista osaava ihminen johtaa. Kaikki mukaan, lyhyet, pitkät, kelaten, istuen, rullaten, sähkärillä, avustaja maksutta mukaan.... siis ihan kaikki yhdessä.

Mukavaa sunnuntaina teille kaikille, heippa! 

torstai 1. syyskuuta 2011

Salarakas pihkassa....?


Aamupäivällä lähdin kohti uimahallia. 1000 metriä tuli täyteen lopuksi vielä vedessä kuviokelluntaa ja käynti vielä hierontavehkeissä. Söin lounasta Kahvila Merivuokossa,  jossa muuten on lounasruuan maku ja hinta kohdillaan, siis todella hyvää ruokaa edullisesti. 

Välillä kotiin ja sitten pitikin kiirehtiä salarakkaan nimpparijuhliin, päivä oli ollut jo aikaisemmin mutta nyt oli meidän hetki juhlia. Aluksi selvisi, että salarakas oli "pihkassa", niin oikeasti pihkassa. Tarkemmin, kun asiaa tutkimme, niin hän oli todella pihkassa, siis oli halaillut pihkasta puuta ja pihkasilla käsillään halannut omia poskiaan ja pihka tarttutti kädet kiinni naamaan.... toivottavasti iltapesussa sai lähtemään. Ruokapöydässä pienin siskoista istahti äitinsä ruokalautaselle, kun halusi tulla lähemmäksi kertomaan jotain tärkeätä asiaa. Pääsimme täytekakku vaiheeseen, kun päivänsankari aloitti kakun leikkauksen, niin sepä keikahti pitkin pöytää... iltapalalla pienimmältä pääsi paukku ja hän tyylikkäästi heti kertomaan, että se oli "salarakas". Oli siinä naaman ilmeissä pitämistä, lopuksi kirjoitin vielä vieraskirjaan päivän touhuista, niin pienin tuli pyytämään, että  "kirjoita, että mun muskari alkoi eilen". Välillä vein kuviskerhoon toiseksi pienimmän - kuviskerhon loputtua haettiin salrakkaan kanssa kahden. Hän oli ilmoittanut toiseksi pienimmälle siskolleen, että tulin hakemaan punaisella taksilla ja taksi odottaa parkkipaikalla. Poislähtiessä sain halauksia ja pienin tuli halaamaan ja kuiskasi, että "tule huomenna meille?" - ei ihan huomenna, mutta pian uudestaan.... oli ihana päivä!

Hymyssä suin kurvasin "hennanpunaisen" parkkihalliin yöksi, huomenna taas uudet ajot. Voikaa hyvin.

Koulutien alkaminen oli vähän takkuista.......

                              Kuva on otettu Sahrajärven kansakoulussa Multialla 1952, kun kävin normaalikoulua syyslukukauden tuossa koulus...