sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kevättä ilmassa.....


Montako kissaa löydät?

Oli aivan upea talvipäivä, aurinko paistoi ja olen kuullut jo talitintin laulavan. Oli pakko lähteä lenkille, vaikka liikkuminen lumisessa maastossa on tosi haastellista. Kävin Vuosaaren melkein Vuosaaren rannassa, mutta kovan tuulen kävelin talojen suojassa. Suomen kevät talvea ei voita mikään, tuntuu kuin saisi paljon energiaa......

Ystävät haki kolme kassillistä liinavaatteita kierrätykseen "erääseen palvelutaloon" jossa tulijoilla ei aina ole edes yhtään lakanaa tai pyyhettä. Jostain syystä niitä oli kertynyt yli oman tarpeen ja nyt menee liinavaatekaapin ovikin kiini. Seuraava projekti on vaatekaapeille tehtävä sama saneeraus. Näyttää, että vaikka kaapissa on paljon päälle mahtuvia vaatteita, niin sitä pitää kuitenkin aina samoja....!

Maailman mittainen ry:n Bangladeshin projekti vammaistenlasten koulutuksesta etenee hyvin. Olen varannut Hakiwex kirpparilta kaksi paikkaa 201 ja 201 1.3. alkaen, torstaina  iltapäivällä vien sinne osan myytäviä tavaroista joita lisäilen heti kun uutta mahtuu. Kirppari sijaitsee Itäkeskuksessa, Jyskin alakerrassa ja on joka päivä auki. Joukolla etsimään, että löytyykö mitään sopivaa ja koko kirpparin tuotto menee tuohon projektiin kokonaisuudessaan. Myyntiin on tulossa lasten vaatteita, tyttöjen ja naisten vaatteita, kenkiä, pehmoleluja, vanhoja sarjakuvalehtiä, Bratz reppu. Voi olla, että kaikki ei ole siellä heti, kun paikka on rajallinen ja tavaraa on aika paljon.

Kevään odotusta ja auringonpaistetta teille kaikille!

1 kommentti:

  1. Kevätauringon paistetta Sinullekin! Komeroiden saneeraus olisi täälläkin paikallaan. Vaatteiden jemmaamiseen olen kasvanut jo lapsuuskodissa, jossa kaikkea käytettiin niin kauan, kuin ne päälle mahtuivat ja ehjiä olivat. Nykypäivänä pienet/mahtumattomat vaatteet lepäävät vaatehuoneen hyllyllä, sillä ajatuksella, todennäköisesti vielä tulee se päivä, että ne joko mahtuvat tai ovat riittävän suuria riippuen siitä, missä vaiheessa oma kroppa on kulloinkin. Loppujen lopuksi niitä ei kuitenkaan muista käyttää, kun on "sopivassa" vaiheessa, vaan silmä etsii uutta kaupasta. Oi voi.

    VastaaPoista

Koulutien alkaminen oli vähän takkuista.......

                              Kuva on otettu Sahrajärven kansakoulussa Multialla 1952, kun kävin normaalikoulua syyslukukauden tuossa koulus...