tiistai 28. elokuuta 2012

Kuuntelemassa kansanedustajaa....

Kansanedustaja Rakel Hiltunen vieraili tänään Helsingin Invalidien Yhdistyksen kesäpaikassa Hevossalmella.

Hän kiinnitti huomiota erikoisesti keskusteluun jota käydään tulevasta vanhuspalvelulaista mitä siihen eritahot haluaa tai ei halua. Todettiin, että nyt unohtuu kokonaan varsinainen asia, että hoidon pitää olla hyvää ja vanhusten ihmisoikeuksia kunnioittavaa. Myös kotihoidon pitää olla laadukasta, eikä siten kun nykyisin, että kotipalvelun ihmisillä on aivan liian vähän aikaa olla asiakkaan luona. Suurinpiirtein eteisestä huutavat, että "mites täällä tänään voidaan?" - siinä se sitten onkin ei siinä ikäihminen ehdi oikeasti kertoa kuulumisiaan. Kotiavustaja on pikaisesti hoitaa homman ja kirjaa, että kaikki hyvin ja menee samantien ovesta ulos. Kiire seuraavaan paikkaan....? Tultiin siihen tulokseen, että pitäisi keskustella työn laadusta ja siitä miten työ motivoi myös työntekijää jos saisi hoitaa kunnolla asiakkaan.

Mistä ihmeestä on tullut sellainen käsitys, että kaikki haluaa asua kotonaan? Tällä hetkellä on aivan liian huonokuntoisia yksin kotona asumassa peloissaan siitä, että miten tulevat toimeen. Kaikilla ei ole omaisia jotka huolehtii, että ruoat tulee syödyksi ja lääkkeet otetuksi sekä ihan vain ikävä toista ihmistä joka pitäisi kädestä kiinni eikä olisi heti säntäämässä muualle. Pelkästään se, että jollakin on aikaa vaikka rasvata jalkoja, kammata hiuksia tai katsella vanhoja valokuvia. Jo tuo puhuttelutapa, että "kuinkas täällä voidaan?" kun voisi puhutella ihmistä hänen omalla nimellään. 

Jäin miettimään, että suostuuko suuret ikäluokat tuollaiseen kohteluun? Kuka oikeasti haluaa olla hyvin huonokuntoisena yksin kotona? Minä vaan kysyn....?

2 kommenttia:

  1. Leena, puhut tärkeästä asiasta! "Mistä ihmeestä on tullut sellainen käsitys, että kaikki haluaa asua kotonaan?" Samaa olen itse hämmästellyt. Toki, jos on terveyttä, fyysistä ja henkistä, kotona asuminen on monen toive, mutta sairastelevaa, monien lääkkeiden varassa elävää, yksinäistä ei saa jättää heitteille. Arvomaailmassa on paljon vikaa, kun edes suunnitellaan kaiken laitoshoidon alasajoa.

    VastaaPoista
  2. Delilah - se olisi toki ihanaa, että kaikki pystyisi asumaan kotonaan, mutta jos on moniongelmainen, muistamattomuutta, yksinäinen, niin kotona oleminen voi olla todella vaikeaa. Ei ole päättäjien arvot ihan kohillaan jos vain ajattelevat kaiken rahassa?

    VastaaPoista

Koulutien alkaminen oli vähän takkuista.......

                              Kuva on otettu Sahrajärven kansakoulussa Multialla 1952, kun kävin normaalikoulua syyslukukauden tuossa koulus...