keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kiitän ystävistä......


Kertomassa Arabian astiakoruista sukulaisperheessä!


Varastoa on.....


Kaikki erilaisia....

Ilman ystävien apua ei Bangladeshin vammaistenlasten kouluprojektiin rahan kerääminen kirppareilla ja koruja tekemällä onnistuisi! Olen saanut monta ihanaa uutta ystävää jotka auttavat eri tavoin. Olen saanut asiantuntijoilta apua erilaisten käytännön asioiden hoitamiseksi, kirjanpito neuvoja, laskutus neuvoja - sillä minullahan ei ole mitään kaupallista koulutusta. Ystävien avustuksella tavarat kulkeutuu Sun-kirpparille Korsoon myytäväksi. Sukulaisperhe teki hyvän kuva koosteen korujen teosta josta nämä kuvat ovat.  On pakko myös kehua SUN-kirppiksen henkilökuntaa hyvästä palvelusta sekä kaikenlaisesta avusta. Tänään vein lisää tavaraa ja huomasin, että yhdestä myynnissä olevasta laukusta oli hihna rikkoontunut, mutta ystävällinen myyjä kertoi, että hän voi sitä yrittää korjata liimalla illalla kotonaan! 

Ihanat kiitokset ystäville kaikesta avusta. "Yhdessä ollaan enemmän" - asenteella pääsee elämässä pitkälle. Facebookissa olen tavannut ihania ihmisiä ympäri maailman. Englannin kielellä kirjoittaessa väkisinkin tulee koko ajan uusia sanoja ..... myös erilaisten kulttuurien ymmärtäminen on suurenmoinen asia. Olen todella kiitollinen kaikille ystäville jokainen jättää jälkensä....! Olen käynyt pitkiä keskusteluja Bangladeshiin ystäville, Etelä-Africkkaan ihanalle aikuiselle miehelle, Keniaan vammaisille ystäville.... jne. Arvostan todella korkealle ystävät olivat ne lähellä tai kaukana, kiitos että olette olemassa.

Vielä on kesää jäljellä.....

Ps. vielä on käsipyöräily aikaa jäljellä.....



2 kommenttia:

  1. Leena, tuli kirjoitustasi lukiessa mieleen pikku runo lapsuuden muistokirjasta. "Ystävyys on kuin pikkuinen ukko. Sillä on taskussa avain ja lukko. Sillä se sitoo ystävykset yhteen niinkuin maamies pellolla lyhteen." Ilman ystäviä elämä olisi hyvin surullista. Hyvää ystävänpäivää joka päivä Sinulle.

    VastaaPoista
  2. Delilah - anteeksi, kun tämä vastaaminen kestää, hyvää ystävänpäivää toivon myös sinulle jokainen päivä!

    VastaaPoista

Koulutien alkaminen oli vähän takkuista.......

                              Kuva on otettu Sahrajärven kansakoulussa Multialla 1952, kun kävin normaalikoulua syyslukukauden tuossa koulus...