sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Vaalihommia...


Kuva otettu tammikuussa 2012, siis ennen lumentuloa!

Aika on mennyt olkapäätä parannellessa ja lumen tuloa ihmetellessä. Tänään aikainen herätys, koska piti olla vaalipaikalla ajoissa. Lumentulo vähän hankaloitti menoani, koska pyörin "hennan punaisella" ympyrää etsien parkkipaikkaa koulun lähellä jossa äänestyspaikka oli, kun ei ollut lumetonta paikkaa ja piti ajaa kävelytien viereen johon oli aurattu jonkin sortin aukko. Onneksi ei kukaan innokas tullut valittamaan asiasta, koska lähettyvillä ei vielä ollut aurattu. 

Vaalilautakunnan työ sujui hyvin, vaikka vähän kummallinen puheenjohtaja sattui tällä kertaa, hän ei vastannut yhteydenotto pyyntöihin. Piti keskusvaalilautakunnan kautta saada yhteys, kun ei reagoinut mitenkään, vaikka laitoin monta viestiä ja soittopyyntöä. 
Jos on niin kiireinen, että ei ehdi hoitaa hommia, niin miksi ihmeessä haluaa vielä olla puheenjohtaja jonka tehtäviin kuuluu olla heti yhteydessä lautakunnan muihin jäseniin. Saatiin kuitenkin hommat käyntiin aikataulussa ja sitten se pj siitä häipyikin.... (yleensä ovat olleet itse paikalla lähes koko ajan, mutta ei tämä herra). Onneksi meille ei tullut mitään ongelmia kaikki sujui hyvin, koska muu porukka tiesi mitä oli tekemässä. Äänestäjiä oli ensimmäisen tunnin jälkeen koko ajan jonoihin asti. Toivottavasti ruuhka jatkui iltapäivän, niin se tietäisi hyvää äänestysprosenttia.

Ihan pikkuisen on suuttunut myös vasen olkapää, ei ole tottunut kovaan työntekoon vielä... täytyy varmaan soitella viikolla vielä sille "arvauskeskuksen tohtorille", kun pyysi jos vielä oireilee....? Taidan keitellä murukahvit ja huilailla vähän aikaa... sitten ääniä laskemaan! 

Muistakaa äänestää, vielä ehtii!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Koulutien alkaminen oli vähän takkuista.......

                              Kuva on otettu Sahrajärven kansakoulussa Multialla 1952, kun kävin normaalikoulua syyslukukauden tuossa koulus...